Syvällä metsässä työskennellessämme huomasimme, että työ ei aina sujunut odotetulla nopeudella. Toisinaan hidasteena oli kehno sää tai vaikea maasto, mutta useimmiten ajan, polttoaineen ja rahan kulua jouduttivat useat pienet ongelmat.

Käytännön ja tarkkailun kautta olemme oppineet, että parempi suunnittelu ja kunnolliset työkalut voivat olla ratkaisevia lopputuloksen kannalta. Ripauksella innovaatiota, nerokkuutta ja päättäväisyyttä nousimme uudelle tasolle ja ryhdyimme tuotekehittäjiksi.

Yksi asia johti toiseen, ja vuonna 2018 rakensimme ensimmäisen kantojyrsimen prototyyppimme. Prototyyppi oli onnistunut, koska emme nähneet sitä enää lähetettyämme sen testattavaksi työkoneyritykselle. He eivät suostuneet palauttaman sitä. Siispä rakensimme uuden ja paremman prototyypin, emmekä nähneet sitäkään enää koskaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *